Kunnon koira aloittaa tarhailun piehtaroimisella.

Samalla voi kokeilla kuinka lumi nipistelee kieltä.

Kahlailu ja uusien polkujen löytäminen kuuluu myös asiaan.

Unohtamatta kirmailua ja ilmeilyä.

On myös muistettava tarkistaa, ketä on viimeksi tarhassa oleillut.

Kunnosta täytyy pitää huolta.

Välillä voi ottaa rauhallisemmin ja käydä tarkistamassa löytyisikö mammalta namia.

Muista lukea kirjeet!

Mielikuvituksen voi päästää laukkaamaan.

Jano voi kirmatessa yllättää, mutta onneksi lunta voi syödä.

Ei kuitenkaan kannata liioitella...

Tarhakaverit olisi kivoja... joskus onnistuu, joskus ei.

Aina kannattaa tähdätä korkeuksiin.

Joskus vain kannattaa olla koira!

Kuvia kyllä on tullut otettua, mutta niitten siirtäminen blogiin on jäänyt. Pikkuhiljaa tänne päivittelen.

Koirat tempaisivat yksi yö... Aamulla herätessäni löysin vessan roskiksen sisällön pitkin kämppää. Jokainenhan tietää, mitä kyseinen roskis sisältää ja huoli on ollut kova, tukkiiko koirien syömät jutut niitten suoliston. Täytyy sanoa, että kakkaa on riittänyt. Alkupäivinä kakkivat kymmenen metrin välein paperimössöä. Hitsi, että nuo koirat voivat joskus olla pöhköjä touhuissaan!

"Onko tää hyvä asento?"

Sievästi tassuako antaa...

"Eksä tajuu,että mun nahkamasu jäätyy!"

Kanelin kanssa käytiin meren rannalla. Emme uskaltautuneet jäälle, sillä olipa aika vetisen näköinen ranta. Uutisissa sitten seuraavana päivänä varoittelivatkin, että lahdissa jäät ovat petollisia. Oli siellä hiihtäjiä, mutta tuosta kohtaa rantaa ei kyllä merelle päässyt.

Ihailtiin pilvistä merta sitten turvallisesta paikasta. Kuvia ei kummempia ole merestä, kun ei onnistunut. Tuo ranta missä nyt olimme, on eri, kuin mistä olen kuvia aiemmin napsinut. Ei kovin kuvauksellinen.

Luistinrataa reunustavia puita. Takana näkyy metsän reuna ja siitä heti alkavat ihanat jyrkät kalliot.

Siellä sitä kallioo on. Piti ottaa pari näitä lumikuvia ihan muistoksi tulevia vuosia varten. Ensi vuonna en kuitenkaan muista, minkälainen keli tänä talvena oli. Hyvä sitten luntata blogista.

"Puhuiko joku namista?"

"Voitaisko pikkuhiljaa mennä sisälle. Tuolla taitaa olla Peikko!"

Katsokaa reppanan varpaidenvälejä. Ei kivaa tuollainen lumimäärä. Sisällä ropisee pikkukiviä lumen mukana lattialle. Varmaan sattuu. Kohta laitan Kanelille monot jalkaan .

Hieman on lunta ja lisää sataa. Koirien kanssa oltiin taas metsässä.

Kaneli näki enkelin!

Taisi Digikin nähdä, sillä taas tultiin lujaa kotia. 

Digi on keksinyt uuden ihanan herkun. Kanelin varpaidenväleihin tarttuneen lumipaakut. Ennen tyytyi vain kipittämään Kanelin tullessa sisälle pojun perässä ja imuroimaan suuhunsa pudonneita namipaakkuja. Nyt ryntää Kanelin tassuja jyrsimään, kun poika tulee sisälle.

Yhdessä sitten siivoavat ukon varpaiden välit.

Ihmetyttää, ettei Kaneli  sano mitään, vaikka likka jyrsii.

Abanan ja koirien kanssa olin eilen metsässä. Lunta oli hirveästi. Mäki metsään oli tosi raskas, kun surkealla lumisella polulla puuhkutimme.

Tuossa kuvassa ovat mittasuhteet hakusessa. Kaneli ei ole ihan noin iso. Istuu paljon lähempänä kameraa, kuin Abana.

En ehtinyt kuin hetken metsässä olla, kun Digi sai jonkun mennään-kotia-viivana-kohtauksen. Eka luulin, että sillä on taas joku lihas revähtänyt, mutta kun kotia lähdin, totesin ettei se onnu. Tulin sitten siihen tulokseen, että se kuuli tai haistoi jotain epämielyttävää. Kiskoi kotia samaan tyyliin, kuin ukkosella. Ehkä se kuuli jonkun pamahduksen. Kotona oli ihan normaali.

Abana jäi pojan kanssa hankeen kahlaamaan ja Digillä oli riemu suuri, kun poika palasi. Näin ihania luminaminappuloita toi siskolle sylin täydeltä .

Joulukuussa ihmettelin Lumeksen blogissa tuollaisia lumipaakkuja. Nyt olen livenäkin nähnyt!

Matkin muita blogilaisia ja laitan vaihteeksi mustavalkoisen kuvan. Osasyynä oli, että kuva on aivan sininen, eikä siitä saanut kelvollista muokattua muuten.

Kanelilla oli sunnuntaina viimeinen silmätippapäivä. Silmät olivat hyvin parantuneet... paitsi eilen illalla tulehdus iski uudestaan. Tällä kertaa pahempi oli oikea silmä.

Soitin sitten heti aamusta lääkäriin ja lääkäri sanoi epäilevänsä Kanelilla olevan alkava uveiitti. Kuulemma oireilee juuri noin, eikä alkavana ollut vielä vastaanotossa käydessämme "näkyvillä".

Uveiitti
Tässä on kyse silmän värikalvon, sädekehän ja suonikalvon alueilla olevasta tulehduksesta. Tila voi johtua joko infektiosta (virus, bakteeri) tai kyseessä on immuunivälitteinen sairaus. Yleensä sairauteen ei liity vitiligoa* tai poliosista*, jotka ovat USB:n lisäoireita. Uveiitissa voi sekundäärisenä sairautena tulla harmaakaihi ja/tai glaukoma. Samoin voi esiintyä iriksen ja linssin tai iriksen ja sarveiskalvon yhteenkasvamista. Jotkut silmäeläinlääkärit ovat päätelleet, että uveiitti ilman iho- ja/tai turkkimuutoksia on yleisempää siperianhuskylla, kuin muilla roduilla, mutta yhteispätevät dokumentit puuttuvat. http://www.saunalahti.fi/samans/SHS/sairaudet/immuuni.html

Nyt jatkuu silmätippojen anto vielä kaksi viikkoa ja jos oireet palaavat, täytyy Kaneli viedä silmälääkärille.

Ei olisi pitänyt netistä penkoa tietoa, sillä tietohan lisää tuskaa. Bongasin tietysti kaikki pahimmat jutut; krooninen, hidas sokeutuminen jne.

Positiivisinta luettavaa oli, että ajoissa havaittuna hoidolla on hyvät tulokset. Kanelilla on onneksi ollut oikeat tipat, vaikka olisikin tuo sairaus. Pari päivää nyt oli ilman, kun ei viikon kuuri tepsinyt. Uveiitissa hoito onkin aina kolme viikkoa.

Tulihan se aurinko esille ja pääsin luontoa kuvaamaan. Kuvat otettu pääasiassa Kanelin avustuksella. Pari kuvaa Digin kera. Digin kanssa kun ei voi vieläkään pitkiä aikoja ulkona viettää, reppana kun palelee.

Meren rannalle ja jopa jäälle uskaltauduin Kanelin kanssa. Ihan lähellä rantaa liikuimme.

Kaislat, ikuinen kuvauskohde.

"Mikä tuolla liikkuu?"

Joskus vielä uskaltaudumme pidemmällekkin merelle. Saati läheiselle järvelle on pakko mennä kuvaamaan joku kerta.

Yksi yö taisi paljastua yksi Kanelin Peikoista. Olimme Abanan ja koirien kanssa klo 00:30 ulkona ja kas! talomme etupuolella kasvavissa korkeissa männyissä huuteli jokin lintu. Jäimme kuulostelemaan sitä, koirat haukkuivat ja ehkä ihan pikkuisen Kaneli pelkäsi. Digi sitä vastoin oli sitä mieltä, että puussa on mahtava paisti. Hulluna kiskoi sinne suuntaa ja haukkui, mitä ei yleensä tee. Pian näimme linnun lehahtavan viereisen puun oksalle. Se oli iso! Sääli, että oli pimeää, niin ei saanut selvää kuvaa otuksesta. Pöllö se ei voinut olla ääntelynsä johdosta.

Netistä sitten haimme ääninäytteitä ja lähin tärppäys oli kanahaukka. Koirat muuten vuhkivat ja kuuntelivat pää kallella tietsikan kovaäänisistä tuleviin linnun huutoihin. Luin sitten netistä, että kanahaukka ei liiku yöllä, eli en nyt tiedä, oliko joku haukka vai mikä.

Kuka osaisi valaista asiaa? Voiko haukka olla keskellä yötä puun oksalla laulamassa?

Luin myös, että varikset pelkäävät haukkaa ja pitävät hirveää mekkalaa haukan lähellä. Täällä meinaan olen monesti ihmetellyt, kun varislauma on paniikissa ja kiljuu kurkku suorana. Olen aatellut, että jos kettu olisi lähistöllä.

Tuo haukka vain voisi selittää pojan pelkokäyttäytymisiä. Jos on juuri lentänyt ohi, niin poika haistaa sen. Yleensä pelätessä vielä tähyilee taivaalle ja nenä käy kovasti.

Mikä muu petolintu se voisi olla? Kertokaapa viisaammat.

Tiedän, että täällä haukkoja on. Yksi kesä oli koirien uimarannalla yrittänyt napata koiran.

Merellä oli jäälohkarekasoja.

Tässä ihmetellään pulkalla laskevia lapsia.

Digin kanssa bongattiin orava. Tuon tai jonkun muun oravan näen aina saman talon seinää pitkin kiipeävän. Hauskan näköinen, kun kaikki raajat levällä ja painautunut seinään kuin pannukakku.

Emma taas lämmittelee peiton alla olevan Digin kyljessä.

Kun ei likalle ole peittoa tarjolla, täytyy edes nenu työntää sohvan selkänojaa vasten.

... mutta yksi poika vaatii kokoajan huomiota. Siitä on tullut kummallinen; koneella en saisi olla, heti on asiaa ja kaipaa tekemistä.

Juuri kun kommentoin Markitin blogissa sähköisistä eläimistä, saatiin omakohtainen kokemus. Istuin sohvalla Digi kainalossa ja Kanelin kanssa sen riepulelulla leikkien. Sormenpäästäni kimposi kamala sähköisku suoraan Kanelin nenuun ja kova ritsträts vain kuului. Poika sinkosi tasajaloin metrin ilmaan ja sohvalta lattialle. Oli erittäin hölmistyneen ja syyttävän näköinen. Piti kaivaa nameja ja istu-maahan-leikkiä sitten hetki koirien kanssa, ettei ne luule mamin aina ritisevän.

Ulkona oli aamulla jotain -20 astetta. Digillä oli ongelmia, kun hankeen ei tarjennut mennä pyllistelemään ja kumminkin hätä oli kova. Oli meinaan taas masu vähän kuralla. Ei auttanut kuin keskelle tietä sitten pullauttaa, mitä hienona neitinä ei yleensä tee. Vaatii päästä pusikkoon pois katseilta.

Toiset kuravellit oli pakko kahlata hankeen ja voi kun meinasi jäätyä likka! Kolmella tassulla pomppi pois hangesta ja mamman piti kädellä sulatella varpaita, että päästiin pikapikaa kotiin lämmittelemään.

Kun ei suostu kävelemään, jos on takatassuissakin tossut. Eteen vielä saa laittaa, mutta ei taakse.

Emma nukkuin yön rauhallisesti . Ei tullut vettä eikä muutakaan niskaan.

Kun Emma tapansa mukaan nukkui pöydällä, täytyihän minun nostaa osa puukissoistani rekvisiitaksi kuvaan. Yleensä ovat kirjahyllyn päällä, puukissat siis.

Heräsin aikaisin aamulla siihen, että Emma heitti vettä päälleni. Minulla oli sängyn vieressä tuoppi täynnä kyseistä ainetta ja hyvin tähtäsi kissa, sillä suurin osa tuli niskaani. Nyt on sänky märkä ja palasiksihan se tuoppi meni. Keräsin mitä voin sirpaleita lattialta. Loput täytyy imuroida, kunhan kuivuu lattia. Nyt kissa nukkuu tyytyväisenä. Olin illalla laittanut vielä paksun kirjan tuopin päälle, sillä tiedän Emman rakastavan vesilasistani juomista. Ei näemmä auttanut.

Tässä tutkitaan saunaa.

" Haa! Tällä voi kiipeilläkkin."

"Kuinkakohan ylös tästä pääsis..."

Tuli sinne taas toinenkin utelias. Kuvat otettu ennen saunan siivoamista. Sitä tuossa olin puuhastelemassa, kun koko perhe sinne änkesi. Tuo kangaspala Digin varpaiden alla on ratsastuskypärän vuoripala. Tiedoksi niille, joilta on mennyt ohi saunani käyttötarkoitus; se toimii varastona.

Kaneli löysi hangesta mukavan tuoksun, luulin... kunnes perääntyi pusikosta pois valtava leipäpala suussa. Komennuksesta sen onneksi jätti.

Muutaman kuvan eilen ulkoa otin.

On niin hyvin parantunut pojan silmät. Tippojakaan ei tarvitse antaa enään kuin viikonlopun. Eikä kukaan muu onneksi saanut tulehdusta.

Digi esittelee joskus kutomaani villapaitaansa. Linkki ohjeeseen löytyy kategoriasta MUOTI.

Ulkokuvat ovat tälläkertaa otettu salamalla. Digin kuvat kun aina menevät ihan mustiksi pilvisellä. ( Kiitos taas vinkistä Villiturkki! )

Täytyy taas siirtyä takkiin, kun ei tuo paita ollutkaan tarpeeksi lämmin.

Rauhallista viikonloppua kaikille! Piti yksi ilta poltella kynttilöitä ja tietysti kuvakin ottaa.